Talviharjoitukset kulkeneet hyvin. - 21.12.2007
Mikaelin syksyn-talven harjoittelu on sujunut hyvin ja harjoittelu on edennyt suunnitelmien mukaan nousujohteisesti.
Nyt joulun ajan Mikaelin ohjelma on maltillisempi mutta uuden vuoden jälkeen harjoittelu jatkuu normaalisti.
|
Kalevan kisoissa uran paras mitalisaalis. - 24.7.2006
Mikael saavutti Jyväskylän Kalevan kisoissa uran parhaimman mitalisaaliinsa ko.kisoissa ottamalla 3000m esteissä hopeaa ja 1500 metrillä pronssia.
Kilpailukausi jatkuu ensi keskiviikkona GE Money GP:ssä, jossa Mikael juoksee 3000m esteet.
|
Varsinainen kilpailukausi käynnistyi hyvin. - 17.7.2006
Mikaelin kesäkuu meni harjoitellessa ja suunnitelmien mukaan varsinaisen kilpailukauden avaa Lappeenrannan eliittikisat - estekauden vastaavasti Lapinlahden eliittikisat.
Lappeenrannassa Mikael pääsi lähelle omaa ennätystään juoksemalla kovatasoisessa kisassa parhaaksi suomalaiseksi ajalla 3.44,83.
Lapinlahden estekisassa tuloksena oli neljäs sija ajalla 8.38,15. Juoksu jäi esteiden EM-kisarajasta 3,15 sekuntia mutta ensimmäisen estekisan ajaksi se oli silti erinomainen.
Kilpailukausi jatkuu Kalevan kisojen merkeissä (21.-23.7) Jyväskylässä. Mikael juoksee siellä perjantaina 3000 m esteet ja sunnuntaina 1500m.
|
HKV uusi viime vuotiset sijoituksensa. - 10.7.2005
Mikael juoksi kuluneena viikonloppuna SM-viesteissä sekä 4 x 800 m:n että 4 x 1500 m:n joukkueissa.
HKV:n joukkue (Aki Nummela, Tapani Virtanen, Mikael Talasjoki ja Mikko Lahtio) säilytti viime vuotisen hopeatilansa miesten 4 x 800 m:llä. Kilpailu ratkesi toiseksi viimeisellä eli juuri Mikaelin osuudella. Kova ensimmäinen kierros kostautui Mikaelille ja hän jäi Lahden Zach Whitmarshille neljä sekuntia viimeisellä 200 metrillä, eikä HKV:n ankkuri Mikko Lahtio kyennyt kuromaan Lahden saamaa etumatkaa kiinni. Mikaelin henkilökohtainen aika 1.54,3.
4 x 1500 m:llä HKV:n joukkue (Virtanen, Nummela, Talasjoki ja Lahtio) pystyi, ehkä hieman yllättäenkin, kukistamaan sekä Lahden Ahkeran että myös Turun Urheiluliiton tilastovahvan joukkueen. Mikaelin henkilökohtainen aika 3.51,0.
Näin ollen HKV:n joukkueelle hopeaa ja kultaa, kuten viimekin vuonna.
|
Varsinainen kilpailukausi käynnistymässä. - 5.7.2006
Mikaelin ratakauden avaus on jo juostu mutta varsinainen kilpailukausi starttaa ensi viikonlopun SM-viesteistä.
SM-viesteissä Mikael osallistuu HKV:n joukkueen kanssa sekä 800m:lle että 1500m:lle.
HKV:n joukkueen kokoonpano on 1500 m:llä hieman viimevuotisesta muuttunut, sillä Simo Wannas ei kykene osallistumaan kisaan loukkaantumisen takia. Tosin tänäkin vuonna mukana on silti kilpailukykyinen joukkue joten viime vuotista 4x1500m mestaruutta lähdetään puolustamaan ihan tosissaan.
|
Juhannuskisat hyviä harjoituksia. - 26.6.2006
Mikaelin juhannus sujui perinteisesti kilpaillen.
Juhannusaattona Mikael juoksi Keuruun kesäkisoissa 800m aikaan 1.53,99. Aika oli tyydyttävä suhteessa tehtyyn rataharjoitteluun.
Juhannuspäivänä vuorossa oli Kuortaneen eliittikisat jossa matkana oli 1500m. Aika 3.50,37 oli kauden ensimmäiseksi tonnivitoseksi kohtalainen.
|
Eurajoella kohtalainen avaus. - 15.6.2006
Mikaelin ratakauden avaus ei sujunut aivan odotetusti sillä Eurajoki Gamesien 3000 metrillä Mikael sijoittui viidenneksi ajalla 8.17,36. Tavoitteena oli noin 8.10:nen aika mutta harjoitusväsymys tai ratavetojen vähäisyys saattoi vaikuttaa lopputulokseen.
Seuraavaan kerran Mikael kilpailee juhannusviikonloppuna 23.6 Keuruun kesäkisojen 800 m:llä ja 24.6 Kuortaneen eliittikisoissa 1500 m:llä.
|
Kulunut viikonloppu sujui alimatkapainotteisesti. - 27.5.2006
Mikael juoksi perjantaina Loimaalla katumailin aikaan 4.19. Se riitti voittoon mutta tiukan vastuksen tarjosi kyllä HKV:n Mikko Lahtio.
Lauantaina Mikael osallistui HKV:n joukkueen kanssa Janakkalan katuviestiin. Mikael juoksi viestin pisimmän osuuden (730 m) ja siivitti samalla miesten 7-henkisen joukkueen ylivoimaiseen voittoon.
Näin ollen viikonloppu sujui alimatkapainotteisesti mutta se teki varmasti hyvää mäkijuoksukauden vastapainoksi.
|
Harjoitusleiri lähenee loppuaan. - 3.5.2006
Mikaelilla on alkamassa viimeinen harjoitusviikko Etelä-Afrikan korkean paikan harjoitusleirillä. Edessä on vielä kolme kovaa harjoitusta, jonka jälkeen alkaa palauttelu Saarijärven SM-maastoja (14.5) varten.
SM-maastoissa Mikael, ja koko muu leiriporukkakin (Jukka Keskisalo ja Simo Wannas) juoksevat 4 km.
|
Leirin ensimmäinen harjoittelujakso takana. - 27.4.2006
Mikael ja muut suomalaiset ovat leirin puolivälissä Etelä-Afrikan Dullstroomin korkean paikan harjoitusleirillä. Ensimmäinen kymmenen päivän tehoharjoittelujakso on takana päin ja harjoittelu on kaiken kaikkiaan sujunut hyvin.
Marraskuussa leikattu akilles ei ole harjoittelua pahemmin haitannut mutta muita pieniä vaivoja on kyllä esiintynyt. Sanonta: "urheilija ei tervettä päivää näe", pitänee ainakin Mikaelin kohdalla tällä hetkellä hyvin paikkansa.
Kelit ovat jopa hieman paranemaan päin ja näin lepopäivän kunniaksi Mikael onkin keskittynyt lihasten sulatteluun...:)
|
Alkuvaikeuksien jälkeen harjoittelu jatkuu taas. - 17.4.2006
Korkean paikan harjoitusleiri Etelä-Afrikan Dullstroomissa ei alkanut Mikaelin kannalta parhaalla mahdollisella tavalla sillä jo toisena leiripäivänä Mikaelille nousi kova kuume ja elimistö tuntui todella sairaalta. Onneksi, lähes 24 h vuoteessa makoilun jälkeen, elimistön tila alkoi nopeasti kohentua ja Mikael pääsi taas harjoittelun makuun.
Kelit Dullstroomissa ovat olleet lämpimiä, joskin hieman tuulisia - syksy tekee tuloaan...
|
Etelä-Afrikan leiri lähestyy. - 06.04.2006
Mikael suuntaa 11.4 Etelä-Afrikan Dullstroomiin korkean paikan harjoitusleirille. Leirille lähtee myös Jukka Keskisalo ja Simo Wannas sekä hierojaksi Tuomas Inkiläinen. Ajankohtaan nähden leiristä tulee kestävyyspainotteinen sillä harjoituksellisesti Mikael on vasta tammi-helmikuun tasolla.
|
Paluu Suomen "talveen" sujunut hyvin. - 03.04.2006
Viiden viikon Portugalissa oleskelun jälkeen Mikaelin elimistö oli ihmeissään Suomen viileästä ilmastosta. Viime viikon loppupuolisko oli erityisen vaikea jolloin kovissa harjoitteissa ei tahtonut kulkea millään. Onneksi hieronta ja ajan kuluminen tekivät tehtävänsä - pikku hiljaa alkaa vihdoin tuntua paremmalta...
|
Paluu Suomen "talveen" sujunut hyvin. - 03.04.2006
Viiden viikon Portugalissa oleskelun jälkeen Mikaelin elimistö oli ihmeissään Suomen viileästä ilmastosta. Viime viikon loppupuolisko oli erityisen vaikea jolloin kovissa harjoitteissa ei tahtonut kulkea millään. Onneksi hieronta ja ajan kuluminen tekivät tehtävänsä - pikku hiljaa alkaa vihdoin tuntua paremmalta...
|
Portugalin leiri meni hyvin. - 30.03.2006
Pakettimatkana otettu kahden viikon "leiri" Portugalin Praia da Rochaan muuntuikin kokonaisuudessaan viiden viikon mittaiseksi harjoitusleiriksi, jossa loput kolme viikkoa Mikael vietti Falesian tutuilla kulmilla. Mikaelin akilles otti lämpimässä ilmanalassa uuden vaihteen toipumiselle jolloin sekä kilometrimääriä että viikottaisia juoksukertoja pystyttiin nostamaan koko ajan. Loppuleiristä Mikaelin harjoittelu oli jo lähes normaalia. Nyt vuorossa on pieni palautusjakso, jonka jälkeen Mikael suuntaa 11.4 Etelä-Afrikkaan kuukauden pituiselle leirille.
|
Flunssan jälkeen harjoitukset kulkeneet kiitettävästi. - 27.01.2006
Pikku pakkasien ja talviflunssan jälkeen Mikael on päässyt taas kiinni hyvään harjoitusrytmiin. Juoksuakin on tullut yhä enemmän mukaan harjoitusohjelmaan ja tulipa kuluneella viikolla käytyä Liikuntamyllyssäkin juoksemassa kiihtyvä 6km. Aika (4.10-3.15, ka.3.35 min/km) ei ollut pääasia vaan se, että ko. lenkin pystyi tekemään lähes kivuttomasti!
|
Treenaaminen ollut kohtalaista. - 20.01.2006
Mikaelin viime viikkojen harjoittelu on ollut vain kohtalaista, sillä hiihdon jäätyä kelien vuoksi pois ovat pyöräily ja vesijuoksu olleet ensisijaisia harjoitusmuotoja. Juoksemisestakin Mikaelin piti pitää pieni tauko sillä akilles kipeytyi hieman todennäköisesti liian useasta perättäisestä lenkistä.
Nyt tosin pienen flunssan jälkeen Mikael odotttaa innolla harjoituksiin pääsemistä ja juoksemistakin - josko jalkakin kestäisi jo paremmin...:)
|
Mikaelilla lupa aloittaa "juoksuharjoittelu." - 16.12.2005
Mikael sai luvan aloittaa ensi viikosta alkaen kevyen hölkkäharjoittelun. Alussa tarkoituksena olisi liikkua kävelyä ja juoksua yhdistellen kaksi kertaa viikossa, ja jos akilles sen kestää, nostaa määriä vähitellen. Ensisijaisena tavoitteena Mikaelilla on jalan täydellinen kuntoutuminen joten harjoittelu määräytyy täysin jalan ehdoilla. Leiriolosuhteisiinkin hakeudutaan vasta sitten kun riittävä juoksupohja on saavutettu täysin kivuttomalla jalalla. Siihen saattaa tosin kulua vielä tovi...
|
Peruskuntoharjoittelu sujuu korvaavien avulla hyvin. - 15.12.2005
Nousujohteinen harjoittelu on edennyt hyvin ja Mikael on jo päässyt normaaliin kahden harjoituksen päivärytmiin. Pääpaino harjoittelussa on aerobisen pohjan kehittämisessä vesijuoksun ja pyöräilyn avulla jotta talven/ kevään leireillä päästäisiin itse tositoimiin. Jalan kuntoutuskin jatkuu edelleen ja akillesjänne tuntuu jo paljon paremmalta. Tosin vielä on matkaa täysin kivuttomaan kantapäähän.
|
Harjoittelu alkanut jälleen. - 29.11.2005
Mikael on aloittanut ensimmäisten korvaavien harjoitteiden tekemisen akillesjänneleikkauksen jälkeen. Nyt alkava harjoittelu koostuu kuntouttamisen ohella pääasiassa kuntopyöräilystä, vesijuoksusta ja lihaskuntoharjoitteista.
Tarkoituksena on edetä nousujohteisesti, eli kuluvalla viikolla päästä normaaliin harjoitusrytmiin kiinni ja ensi viikosta alkaen aloittaa täysipainoinen harjoittelu sekä samalla valmistautuminen kohti ensi kesää.
|
Talasjoki.comin site log (1.11.2004-31.10.2005) - 25.11.2005
Etusivu 14070
> Kuvagalleria 4338
> Uutisia 3480
> Tuloksia 2340
> Profiili 2280
> Tukijat 1386
> Linkkejä 1320
> Kysymyksiä & vastauksia 1320
> Juoksuvinkkejä 1194
> Valmentaja 960
> Hyvä tietää 804
> Mikael neuvoo 780
|
Akillesjänteen paraneminen edennyt hyvin. - 23.11.2005
Oikean jalan kipsi poistettiin keskiviikkona 23.11.2005 sairaala Ortonissa ortopedi Jari Syrjäsen toimesta. Mikael sai tällöin myös luvan aloittaa jalan kuntouttamisen. Kuntoutus etenee nousujohteisesti ja vaiheittain eli vielä toistomäärät eivät ole suuria. Tosin jo ensi viikon alussa Mikael hyppää altaaseen vesijuoksun merkeissä eli varsinainen harjoittelu on käynnistymässä pikku hiljaa.
|
Akillesjänneleikkauksesta toipuminen edennyt hyvin. - 19.11.2005
Mikaelin toipuminen 7.11 suoritetusta akillesjänneleikkauksesta on sujunut hyvin. Leikkaushaavat ovat kivuttomat ja jalkaa pystyy jo vahvistamaan kevyillä harjoitteilla kipsistä huolimatta. Itse kipsi poistetaan 23.11 jolloin Mikael saa myös lopullisen arvion varsinaisten korvaavien harjoitteiden aloittamisesta.
|
Akillesjänteen leikkaus sujui hyvin. - 08.11.2005
Maanantaina 7.11.2005 sairaala Ortonissa suoritettu akillesjänteen ja kantapään leikkaus sujui hyvin. Leikkauksesta vastasi Jari Syrjänen ja operaatiossa suoritettiin mm. kantaluun harjanteen talttaus, jänteen kiinnityskohdan arpeutuman puhdistus, akillesjänteen liukukudoksen irrotus sekä myös kantaluuhun porattiin reikiä luutumisen parantamiseksi. Itse leikkaus suoritettiin selkäydinpuudutuksella joten Mikael pääsi lähtemään sairaalasta jo samana iltana. Nyt vuorossa on leikkaushaavan ja jalassa olevan kipsin takia kahden viikon pakkolepo jonka jälkeen kipsi poistetaan ja yhdessä Jari Syrjäsen/ Tommy Ekblomin kanssa sovitaan korvaavien harjoitteiden ja akillesjännettä vahvistavien jumppien aikataulusta.
|
Kantapään akilleskipu vaatii leikkauksen. - 01.11.2005
Mikaelia koko kesän vaivannut akillesjänne- ja kantapääkipu hellitti jumpan ja korvaavien harjoitteiden avulla mutta heti juoksuharjoitteluun siirryttäessä kipu palasi kantapäähän. Näin ollen muuta vaihtoehtoa vamman hoitamiseen ei ole kuin leikkaus, jonka toivotaan viimeisenä vaihtoehtona auttavan. Leikkaus suoritetaan Sairaala Ortonissa 7.11.2005.
|
Ruotsi-ottelussa arvokas toinen sija 3000m esteissä. - 27.08.2005
Mikael tyytyi juoksussa tarkkailijan asemaan ja juoksi rauhallisesti Ruotsin Per Jacobsenin takana. Vasta viimeisellä kierroksella Mikael ratkaisi sijoituksensa lähtemällä kirimään takasuoralla ja oli jopa lähes yllättää Ruotsin Mustafa Mohammedin joka joutui toden teolla kirimään lopussa pitääkseen Mikaelin takanaan. Mikaelin aika 8.44,13 oli alkuvauhtiin nähden erinomainen.
|
Ruotsi-Suomi -maaottelu päättää Mikaelin ratakauden. - 25.08.2005
Mikael juoksee tulevana lauantaina 27.8 Ruotsi-Suomi -maaottelussa 3000m esteet. Maaottelu käydään Göteborgissa joka on myös ensi vuoden EM-kisojen isäntäkaupunki. Ruotsin joukkue asettaa kovan kolmikon esteisiin ja Suomen joukkue (Jukka Keskisalo, Mikael Talasjoki ja Teppo Syrjälä) panee varmasti hanttiin minkä pystyy eli odotettavissa kovaa tappelua ja taistelua.
|
Vammalan timanttisoissa kohtalainen aika. - 19.08.2005
Mikael juoksi Vammalan timanttikisoissa 1500m ja oli kilpailussa kolmas ajalla 3.48,93. Kilpailu oli tuulisesta säästä huolimatta hyvätasoinen sillä jänikseksi hommattu Antti Vasala piti erinomaista vauhtia alusta lähtien (1km 2.27). Kilpailun voitti Jukka Keskisalo ja toiseksi tuli Mikael Bergdahl Talasjoen kanssa käydyn kirikamppailun seurauksena.
|
Vammalan timanttikisat välietappina Ruotsi-otteluun. - 13.08.2005
Mikael kilpailee (kolmen viikon kilpailutauon jälkeen) jälleen ensi keskiviikkona Vammalassa, jossa järjestetään Ruotsi-Suomi- maaottelun katsastus 1500 metrille. Tavoitteena Mikaelilla on saada irti elimistöstä mahdollisimman paljon eli ts. tehdä 110% treeni mikä osaltaan sitten palvelisi parhaiten Ruotsi-ottelun valmistautumiseen nähden. Sijoitus sinällään ei ole ratkaiseva vaikka edustuspaikkaa 1500 metriltä Mikael tietenkin tavoittelee.
|
Mikaelin jänisjuoksu tavoiteaikaan. - 30.07.2005
Mikael juoksi SFI:n mestaruuskisoissa 800m:llä ensimmäiset 400m sovittuun tavoiteaikaan eli 53,45, kun haarukka oli 53-53,5.
|
Mikael jäniksenä SFI:n mestaruuskisoissa. - 29.07.2005
Mikael sai kutsun tulla jänikseksi Karjaalle pidettäviin SFI:n (ruotsinsuomalaisten) mestaruuskisoihin. Mikael osallistuu 800m:lle ja hän vetää ensimmäiset 400-500m. Tavoiteaika on 53s/kierros.
|
Turun estejuoksukarnevaaleilla esteet 8.43,37. - 24.07.2005
Mikael päätti kokeilla vielä MM-kisojen B-rajan alitusta Turun estejuoksukarnevaaleilla Kim Bergdahlin kanssa mutta tuulinen sää ja Bergdahlin loukkaantuminen jo kisan puolivälissä vesittivät Mikaelin haaveet. Aika oli kuitenkin kohtalainen olosuhteet huomioon ottaen. Nyt vuorossa on pieni palautusjakso jonka jälkeen Mikael aloittaa valmistautumisensa Ruotsi-Suomi -maaotteluun.
|
Lappeenrannan Eliittikisoissa uusi 1500m ennätys. - 22.07.2005
Mikael juoksi Lappeenrannan eliittikisoissa 1500m jossa mukana oli useita ulkomaisia kovan luokan tekijöitä. Vauhti olikin kovaa joten Mikael pyrki juoksemaan tasaisesti porukan keskivaiheilla. Kun joukko vajaan parin kierroksen jälkeen hajosi kahtia siirtyi Mikael kakkosporukan vetäjäksi ja veti aina loppusuoralle saakka. Taistelu oli kovaa ja lopulta Mikael sijoittui kirikamppailujen jälkeen kahdeksanneksi uudella ennätysajallaan 3.44,36, parantaen ennätystään yli kaksi sekuntia.
read more...
|
Ruotsin Eliittikisoissa kauden paras 3000m esteissä. - 19.07.2005
Mikael nollasi Kalevan kisojen pettymyksen ja päätti sunnuntai-aamuna lähteä mukaan Karlstadin GötaGalaan, joka kuuluu Ruotsin eliittikilpailusarjaan. Muutaman puhelun jälkeen kisapaikka ja lentoliput olivat kunnossa ja sen jälkeen tehtiin päätös jättää Kalevan kisojen 1500m väliin.
GötaGalan 3000m ej. kilpailu oli ennakkoasetelmien mukaan hyvätasoinen sillä mukana oli Ruotsin Per Jacobsen, Kenian John Lagat ja Kim Bergdahl. Itse juoksu oli vauhdiltaan tasainen ja Mikael pystyi toissapäivän estekilpailusta huolimatta seuraamaan kärkikolmikon kovaa vetoa aina loppukierroksille saakka vaikka jalat olivatkin todella väsyneet. Viimeiset kaksi kierrosta Mikael juoksi lähestulkoon tahdonvoimalla ja pystyi puristamaan kaikesta huolimatta kauden parhaansa 8.35,03. Eli kaiken kaikkiaan Mikael oli tyytyväinen kisareissuunsa ja koko kauteensa, vaikkakin MM-kilpailut taitavatkin jäädä väliin. Kaiken kaikkiaan oli ainakin yritetty loppuun saakka ja annettu kilpailuissa kaikki mitä annettavissa oli...
read more...
|
Kalevan kisoista valtava pettymys! - 16.07.2005
Mikael juoksi Porin Kalevan kisoissa 3000m esteet jossa tavoitteena oli saada varmistettua kisapaikka MM-joukkueeseen. Odotukset olivat siis kovat; olihan Mikaelilla kauden kärki ja edellisviikon SM-viestijuoksut antoivat odottaa hyvää tulosta. Mutta Mikaelin haaveet karisivat jo ensimmäiseen kuivaesteeseen sillä kanssakilpailija aiheutti Mikaelin kaatumisen estämällä jalan normaalin liikeradan estettä ylitettäessä. Kilpailuissa kuitenkin kaikki on mahdollista, joten tällä kertaa vastoinkäymiset osuivat juuri Mikaelin kohdalle. Kaatumisen jälkeen Mikael aloitti raivoisan takaa-ajon saamatta kuitenkaan kärkikaksikkoa täysin kiinni. Näin ollen Mikael piti paikkansa kärkikaksikon takana ja juoksi maaliin kolmantena ajassa 8.54,06.
read more...
|
HKV:n 4 x 1500m joukkue kruunasi koko seuran menestyksen SM-viesteissä. - 10.07.2005
HKV:n miesten 4 x1500m joukkue (Aki Nummela, Mikael Talasjoki, Simo Wannas ja Mikko Lahtio) voitti kultaa Lahden SM-viesteissä ja kruunasi HKV:n menestyksen koko viestikisoissa. Joukkue paransi viimevuotisen hopeatilansa onnistuneella taktiikalla jossa tavoitteena oli saada ankkuri Mikko Lahtiolle reilu etumatka ennen Lahden Jonas Hammia. Taktiikka toimi, ja jo ensimmäisestä osuudesta lähtien HKV:llä oli jo etumatkaa jota sitten Mikael ja simo vain lisäsivät
|
HKV:n 4 x 800m joukkue hopealle Lahden SM-viesteissä. - 10.07.2005
HKV:n miesten 4 x 800m joukkue (Tapani Virtanen, Aki Nummela, Mikael Talasjoki ja Mikko Lahtio) sijoittui toiseksi heti Lahden Ahkeran 2. joukkueen jälkeen. Hopea maistui erityisen hyvältä sekä viimevuotiseen pronssiin verrattuna että myös loppukirikamppailun voittona Lahden Ahkeran ykkösjoukkueesta.
|
Mikael juoksee SM-viesteissä molemmat matkat. - 06.07.2005
Mikael juoksee Lahden SM-viesteissä 9.-10.7 sekä 4x 800m että 4x 1500m. 1500 metrillä HKV:n joukkue puolustaa viimevuotista hopeaansa mutta tavoitteet ovat tietenkin sen kirkkaimman mitalin ympärillä. Joukkuekin on erittäin iskukykyinen sillä mukana on Simo Wannas, Mikko Lahtio, Aki Nummela ja Mikael Talasjoki. 4x 800 metrin joukkueeseen kuuluvat Tapani Virtanen, Mikko Lahtio, Aki Nummela ja Mikael Talasjoki.
|
Mikael juoksi jälleen lähelle ennätystään. - 03.07.2005
Mikael juoksi 3.7 Lapinlahdella SavoGames:eissä 3000m esteet ja tulos oli kaikin puolin hyvä mutta ei kuitenkaan antanut täyttä tyytyväisyyden tunnetta. Alkumatka kisaasa mentiin rauhallisesti ja Mikael tekikin vetojuhdan töitä ensimmäiseen kilometriin saakka. Sen jälkeen vuoron otti ulkomaalaiskaksikko, joka piti johtoasemansa loppuun saakka. Kim Bergdahl oli ainoa suomalainen, joka pyrki kaksikon matkaan mutta hänkin väsähti hieman lopussa. Näin ollen Mikael oli loppuvetonsa ansiosta paras suomalainen juoksussa.
|
Mikael mukaan Savogames:eihin - 28.06.2005
Mikael juoksee ennakkosuunnitelmista poiketen ensi sunnuntaina Lapinlahdella 3000m esteet sillä kilpailusta on tulossa kotimaisittain hyvätasoinen. Mukana on kotimaisten huippujen lisäksi (Jukka Keskisalo, Kim Bergdahl) myös ulkomaalaisia juoksijoita, joista Mikael ja muut suomalaiset saavat oivaa kiriapua.
|
Juhannuskilpailut hyviä harjoituksia. - 27.06.2005
Sekä Keuruun kesäkisojen 1500m (3.51,59) että Kuortaneen eliittikisojen 3000m (8.22,28) toimivat hyvinä harjoituksina, kuten oli ajateltukin. Ajat jäivät molemmissa kilpailuissa asetetuista tavoiteajoista mutta harjoituksellinen hyöty saavutettiin silti. Varsinkin Kuortaneen eliittikisojen 3000 metrillä Mikael teki kilpailujen luonteen vuoksi "kokeilun" lähtemällä Kenialaisen matkaan. Mikael joutui kutenkin tunnustamaan kovan alkuvauhdin (1km 2.36) liian kovaksi ja se näkyi myös loppuajassa.
|
Mikalin juhannus sujuu kilpailuiden merkeissä. - 23.06.2005
Mikael viettää tänäkin vuonna juhannuksensa kilpailuiden merkeissä. Perjantaina on vuorossa Keuruun kesäkisat jossa Mikael juoksee tämän kesän ensimmäisen 1500 metrisensä. Sunnuntaina matka jatkuu Kuortaneen Eliittikilpailuihin jossa vuorossa on 3000m.
|
Eurooppa Cupin esteissä SUL:n MM-kisaraja rikki. - 20.06.2005
Mikael juoksi 19.6 Ruotsin Gävlessä pidetyssä Eurooppa Cupissa 3000m esteet ja yhdessä muun joukkueen kanssa varmisti Suomen miesten nousun Superliigaan ensi vuodeksi. 3000m ej. oli ennakkoasetelmien mukaan varsin kova; olihan mukana kaksi alle 8.20:nen juoksijaa sekä yksi tilastojen mukaan Mikaelin tasoinen kaveri. Mikael lähti juoksuun kuitenkin ennakkoluulottomasti joten vauhdinjako oli selkeä; pysyä kärjen mukana niin kauan kuin mahdollista. Juoksu kulki erinomaisesti ja vasta toiseksi viimeisellä kierroksella Mikael joutui antautumaan Ruotsin Mustafa Mohammedin vedolle. Myöskään Slovenian Boštjan Buc ei kestänyt kovaa vauhtia joten hän hyytyi yllättäen myös Mikaelin taakse. Hyvällä loppurutistuksella Mikael selvisi kovassa seurassa toiseksi ajalla 8.35,44, joka on samalla SUL:n tulosraja Helsingin MM-kilpailuihin.
|
Tampereen Eliittikisoista voitto kotiin. - 13.06.2005
Tampereen Eliittikilpailuissa Mikael juoksi 3000m voittoon ajassa 8.09,56. Aika oli alkuvauhtiin nähden kohtuullinen sillä jälkimmäinen 1500m kulki kovempaa kuin ensimmäinen puolisko. Juoksu itsessään oli tasapainoinen ja rauhallinen mikä mahdollisti siten myös hyvän loppurutistuksen ja samalla kirivoiton ruotsalaisesta Fredrik Uhrbomista. Mikaelin kilpailut jatkuvat ensi sunnuntaina Ruotsin Gävlessä Eurooppa Cupin merkeissä (3000m ej.).
|
Turussa ratakauden avaus kohtalaisesti. - 06.06.2005
Turun Eliittikilpailut avasivat Mikaelin ratakauden. Avausmatkana oli 3000m ej., joka juostiin koleassa +6 asteen säässä. Sää taisi vaikuttaakin loppuaikaan (8.46,52) , joka oli hivenen odotettua huonompi. Tosin juoksu sinällään oli tasapainoinen ja nousujohteinen. Kilpailukausi jatkuu ensi sunnuntaina Tampereen eliittikilpailuissa jossa Mikael juoksee 3000m.
|
SM-maastoissa lupaava juoksu. -16.05.2005
Jo Italiassa alkaneeseen oikean reiden leposärkyyn löytyi viime hetkellä selitys nilkan lukkiutumisesta ja sitä kautta väärästä juoksutekniikasta joten vaivan selvittyä Mikael pääsi valmistautumaan viimeisen viikon kevään avauskisaan lähes normaalisti. Hopeamitali tyydytti sijoituksena mutta loppikirikamppailun häviäminen Simo Wannakselle otti koville. Tästä eteenpäin matka jatkuu ensi viikonloppuna yhteisleirin merkeissä jossa käydään läpi kaikki kauteen 2005 liittyvät asiat.
|
Italian leiri päätökseen. 02.05.2005
Kevään harjoitusleiri"putki" päättyi kun Mikael saapui juuri Italian "lämmöstä". Itse leiri meni kohtalaisen hyvin vaikkakin pientä väsymistilaa oli havaittavissa jonka seurauksena loppuleiriä jouduttiinkin keventämään. Mikaelin suunnitelmat jatkuvat harjoittelun merkeissä mutta seuraava kisa on jo vajaan kahden viikon kuluttua juostava Varkauden SM-maastot.
|
Maaliskuu Etelä-Afrikassa ja huhtikuu Italiassa. - 06.03.2005
Mikael viettää kuluvan kuukauden Etelä-Afrikassa muiden suomalaisjuoksijoiden tapaan hakien korkean paikan harjoittelusta hyötyä kevään kilpailuun valmistavalle kaudelle. Etelä-Afrikan leirin (28.2-28.3) jälkeen Mikael viettää kolme päivää Suomessa ja suuntaa sen jälkeen Italian Tirreniaan, jossa SUL:n kevään harjoitusleiri järjestetään. Italiassa Mikael harjoittelee kuukauden jonka jälkeen seuraavaa kuntomittari on Varkaudessa järjestettävät SM-maastot.
|
SM-hallit väliin kiusallisen flunssan takia. - 16.02.2005
Jo Etelä-Afrikassa alkanut flunssa ei ota toipuakseen vaikka välillä näyttikin siltä, että tilanne oli jo parempaan päin; harjottelu sujui kohtalaisesti ja olotilakin oli lähes normaali.
Nyt katseet suunnataan kuitenkin 28.2 alkavaan Etelä-Afrikan leiriin ja siellä terveenä olemiseen eli vuorossa on täydellistä lepoa ja tarkkoja tutkimuksia elimistön tilasta.
|
Pitkään kestänyt flunssa pakottaa Mikaelin jättämään Tähtien kisat väliin - 10.02.2005
Jo Etelä-Afrikassa alkanut flunssa pakottaa Mikaelin jättämään Tähtien kisat väliin. Seuraavan kerran Mikael nähdään näillä näkymin Turussa SM-hallien merkeissä (19.-20.2).
|
Etelä-Afrikan leiri sujui mainiosti. - 01.02.2005
Mikael vietti tammikuun Etelä-Afrikan Dullstroomissa, joka sijaitsee 2076 m:n korkeudella. Leiri meni suunnitellusti ja oli kokonaisuudessaan hyvä. Tosin loppupäivinä Mikaeliin iski flunssa, mikä kiusasi vielä kotiin palatessa. Jos flunssa antaa ajoissa myöten on Mikaelilla seuraavana ohjelmassa Turun viestiseuraottelu (4 x 850) perjantaina 4.2.2005.
|
PM-maastot alakanttiin. - 16.11.2004
Viime sunnuntaina juostu 9.5 km PM-maastokisa Tanskan Ejby:ssä sujui Mikaelilta alvireisesti. Syynä saattoi olla edellisviikolla podettu flunssa. Tosin itse ratakin oli Mikaelille vaikea juostava sillä maasto oli mutaista ja pehmeää.
PS.Katso tulokset!
|
Ruotsi-ottelun vitosella Mikael väsähti. - 07.09.2004
Sunnuntaina juostu 5000 metriä sujui Mikaelilta hieman alakanttiin sillä lauantain estekisa painoi vielä jaloissa. Sinällään juoksu kulki mutta väsymys johti vauhdin hiipumiseen 3000 metrin kohdalla joten Mikael jäi koko kisassa kuudenneksi ajalla 14.34,92.
|
Ruotsi-ottelussa esteiden ennätys parani viisi sekuntia. - 04.09.2004
Mikael juoksi Ruotsi-ottelun 3000m esteissä omaksi uudeksi ennätykseen lukemat 8.34,85, eli ennätys parani vuoden 2001 (8.39) tuloksesta n.viisi sekuntia. Kilpailussa Mikael oli ainoa suomalainen joka lähti Olympiafinalissakin esiintyneen Mustafa Mohammedin mukaan kun kisaa oli kaksi kierrosta jäljellä. Juoksu kulki hyvin mutta viimeiset kaksi sataa metriä olivat liikaa jolloin Mikaelin ohi tulivat sekä Henrik Skoog että Kim Bergdahl. Kisat jatkuvat huomenna Mikaelin osalta 5000m:llä sillä Mikael korvaa hengitysvaikeuksista kärsineen Simo Wannaksen.
|
Ruotsi- ottelun 3000m ej. päättää kauden. - 01.09.2004
Ensi viikonloppuna juostaan Göteborgissa Ruotsi-Suomi- maaottelu, joka on samalla Mikalille kauden viimeinen ratakilpailu. Mikael juoksee kisoissa vain 3000m esteet. Kisa juostaan lauantaina.
|
Mikael juoksi kolmanneksi Vammalan tähtikisoissa.
Mikael juoksi kolmanneksi Vammalan timanttikisojen 1500 metrillä ollen samalla toiseksi paras suomalainen. Aika 3.51,20 oli vain kohtalainen mutta kisojen olessa maaottelukatsastus oli sijoitus ratkaiseva. Kalevan kisojen perusteella valittiin jo voittajat mutta muut paikat ovat vielä avoinna. Joukkueen valinnan yhteydessä selviääkin juokseeko Mikael esteiden ohella myös 1500m.
|
Porvoon kisa toimi hyvänä harjoituksena. - 24.08.2004
Viime lauantaina (21.8) Porvoossa juostut huippukisat menivät Mikaelilta harjoituksen merkeissä sillä vetujuhdan työt jäivät Mikaelille ja tuulinenkin sää haittasi juoksua. Aika 3.57,12 oli siten enemmänkin harjoitus- kuin kilpailutulos. Mikael tuli Anders Rockas:n jälkeen toiseksi. Seuraavan kerran Mikael kilpailee ensi sunnuntaina Vammalassa 1500m Ruosi-ottelun katsastuskilpailussa.
|
Vaasasta uran ensimmäinen Kalevan kisa- mitali. - 03.08.2004
Viikonloppuna Vaasassa käydyt Kalevan kisat menivät Mikaelilta kohtalaisesti. Perjantain 3000m ej. jäi ajallisesti tavoitteesta mutta uran ensimmäinen SM-mitali (hopea) lämmitti mieltä. Sunnuntain 1500 m:ltäkin jäi harmittava olo sillä kisa "kaatui" taktiikkavirheisiin joten Mikael joutui tyytymään 5. sijaan.
|
Lappeenrannan eliittikisoista vauhtia Kalevan kisoihin - 23.07.2004
Ensi sunnuntaina (25.7) juostaan Lappeenrannassa kovatasoinen 1500m, johon osallistuu sekä kotimaisia huippuja että ulkomaisia kovan tason menijöitä. Osallistujia on Keniasta, Isosta-Britanniasta ja Japanista, mikä takaa vauhdin jakautumisen 3.35:stä 3.50:neen. Mikaelille kisa toimii siten oivana testikoitoksena ennen seuraavan viikonlopun (30.7-1.8) Kalevan kisoja.
|
Mikaelin viestijoukkueelle kaksi mitalia SM-viesteistä. - 05.07.2004
Lauantaina HKV:n 4x 800m viestijoukkue nappasi yllätyspronssia viestijuoksujen Suomen mestaruuskilpailuissa Kajaanissa. Mikael ankkuroi joukkueensa (Juha Menna, Jussi Viljanen, Simo Wannas ja Mikael) kolmanneksi, ajan parantuessa viime vuotisesta useita sekunteja. Sunnuntaina oli joukkueella (Jussi Viljanen, Simo Wannas, Aki Nummela ja Mikael) vuorossa 4x 1500m. Tämä viesti meni odotusten mukaisesti mutta tiukka tappio Lahden Ahkeralle oli karvas. Eli HKV:n joukkueelle hopeaa, vain pari sekuntia Lahdesta jääneenä.
|
Euroopa cupin 3000m juoksu piloille - 20.06.2004
Istanbulin ykkösliigan Eurooppa cupin 3000m juoksu meni Mikaelilta alle odotusten sillä taktiikka osoittautui vääräksi. Mikael jäi kahden muun juoksijan kanssa pois pääjoukon kyydistä jottei kova alkuvauhti kostautuisi lopussa. Vetohaluja Mikaelin kanssa juosseilla kavereilla ei kuitenkaan ollut joten vetojuhdan tehtävät jäivät Mikaelille. Juoksu alkoi hiipui Mikaelin alkaessa valmuistautua kirikierrokselle. Loppu meni kyllä verkkaisesti mutta vauhti ei kuitenkaan aivan riittänyt lopussa takaa Mikaelin ohi tulleille joten tällä kertaa saaliina oli joukon kahdeksas eli jumbo-sija.
|
Mikael Suomen maajoukkueen edustustehtäviin Turkin Istanbuliin. - 15.06.2004
Mikael valittiin alkukauden näyttöjen perusteella Suomen maajoukkueen edustustehtäviin Turkin Istanbuliin. Mikael juoksee 19-20.6. pidettävissä Eurooppa Cupin kilpailuissa 3000m (juostaan sunnuntaina). Mukana vauhtia pitämässä on myös mm. Marius Bakken, joka juoksi juuri Norjan ennätyksen 5000m:llä Bergenin GP-kisoissa.
|
Kilpailukauden alku jatkui hyvien tulosten saattelemana. - 14.06.2004
Sekä Turun eliittikilpailut, että Bergenin Pohjoismainen 1500m menivät Mikaelilta kiitettävästi. Turun Paavo Nurmen kisoissa (9.6) 3000m esteet kulkivat 8.43,44, joka on jo parempi kuin viime vuoden ennätys. Myös Bergenin GP-kisojen (11.6) yhteydessä juostu 1500m kulki hyvin (3.49,84). Ko. tulos on samalla kauden kotimainen kärkitulos.
|
Ratakauden avaus sujui odotettua paremmin... - 31.05.2004
1500m kutsukilpailu Tampereella sujui Mikaelilta erityisen hyvin sillä aika (3.50,57) oli koleassa säässä juostuna sekä myös kilpailukauden avauksena erinomainen. Lisäksi Mikael saavutti juoksussa ykköstilan mikä osaltaan toi lisäonnistumisen tunnetta.
Seuraavan kerran Mikael kisaa Turussa (9.6) Paavo Nurmen kisoissa 3000m ej:ssa, joka on samalla Eurooppa-Cup:in katsastuskilpailu.
|
Ratinan stadionilla kilpailukauden avaus.
Mikael avaa ratakautensa ensi sunnuntaina Tampereella juostavassa 1500m kutsukilpailussa. Kilpailu järjestetään Tampere United:in ja ROPS:in välisen ottelun puoliajalla. Kilpailuun on kutsuttu myös muita maamme huippujuoksijoita joten vauhtiakin luulisi löytyvän.
|
SM-maastot Porvoossa ensi viikonloppuna 16.5.2004. - 10.05.2004
Porvoossa ensi viikonloppuna pidettäviin maastojuoksun Suomen mestaruuskilpailuihin Mikael lähtee positiivisin mielin. Matkana on 4 kilometriä (sunnuntai klo.16:10) joka sopii tämän hetken tilanteeseen erinomaisesti. Rataankin on pystytty tällä kertaa tutustumaan jo aikaisemmin harjoitusten merkeissä. Nähtäväksi jääkin miten Mikael pystyy vastaamaan Jussi Utriaisen, Jukka Keskisalon tai muiden maamme kärkijuoksijoiden haasteeseen vaativalla rata-alustalla...
|
Pm-maastot väliin sairastumisen vuoksi - 08.05.2004
Mikaelille yllättäen iskenyt flunssa pakotti jättämään lauantain Pm-maastot väliin. Viikonloppuna Mikael pystyi kyllä harjoittelemaan mutta kova kisarutistus olisi saattanut olla elimistölle liian kova heti alkuun.
|
Pm-maastot valmistavana kilpailuna SM-maastoihin - 04.05.2004
Ensi lauantaina juostaan Paloheinän metsiköissä 6 km pituinen Pm-maastokilpailu, joka tulee olemaan Mikaelille viimeinen kunnon rutistus ennen Porvoossa pidettäviä SM-maastoja (16.5.2004). Pm-maastojen 6 km kilpailusta on tulossa hyvätasoinen sillä mukaan ovat ilmoittautuneet mm. Jussi Utriainen sekä Simo Wannas.
|